– Vaikka yhden kynttelikön tai valosarjan materiaalihyöty on vähäistä, on hyvä, ettei jouluvalo päädy sellaisenaan kaatopaikalle. Niissä voi olla haitallisia yhdisteitä, esimerkiksi palonestoaineita, Partanen sanoo.
– Vaikka yhden kynttelikön tai valosarjan materiaalihyöty on vähäistä, on hyvä, ettei jouluvalo päädy sellaisenaan kaatopaikalle. Niissä voi olla haitallisia yhdisteitä, esimerkiksi palonestoaineita, Partanen sanoo.
”Kannattaako korjata vanha laite vai pitäisikö ostaa saman tien uusi? Tätä moni pähkäilee, kun kodinkone rikkoutuu.”
”Kannattaa lukea vertailuja siitä, kuinka korjattavia laitteet ovat. Esimerkiksi iFixit- sivusto vertailee kännyköitä ja läppäreitä sen mukaan, miten korjattavia ne ovat ja miten helposti kuluttaja pystyy ne korjaamaan.”
Kotitaloudessa käytetty sähkölaite päätyy jatkossa asianmukaiseen keräykseen entistä helpommin, koska laitteet voi nyt toimittaa myös niitä myyviin liikkeisiin. Valtakunnallinen keräysverkosto kasvaa alle 500:sta lähes 3000 keräyspisteeseen.
”Kierrätys- ja käsittelyketjuissa hävitetään paljon arvokkaita raaka-aineita: jopa puolet materiaalivirroista voi päätyä kaatopaikoille. Tuotteet muuttuvat yhä monimutkaisemmiksi, joten perinteiset mekaaniset kierrätysprosessit eivät enää riitä.”
| Cookie | Duration | Description |
|---|---|---|
| cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
| cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
| cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
| cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
| cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
| viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |